Tiedä sitten miksi, mutta kuvaksi valitsin värikkään kuvan vuosien takaa, yksi keräilyni kohde, Hipot on muuttaneet jo uuteen kotiin.. tuuliviiri kun olen.. 

hippoporukka.jpg


No mutta siitä hengenlähdöstä, viime viikolla lauantaina, hyppäsin kirppiskamojen ja teinityttöni kanssa autoon ja päätettiin lähteä myymään ylimääräiset pois.

Päästiin kotoa jopa viiden kilometrin päähän kun oli hiuskarvan varassa hengenlähtö.. ylitimme juuri pitkää siltaa kun vastaan tuli maasturi meidän kaistalla, oli ohittamassa hieman idiootissa paikassa ja ikinä ei ole ollut noin lähellä rysähtää.

Pumppu jumputti varmaan kahta sataa loput 20km kun tällanen valmiiksi jo elämänpelkääjä meinasi saada lähtöpassit toisiin sfääreihin. Onneksi en pelkää ihan kaikkea vaikka melkeen kaikkea pelkäänkin ja tuon idiootin ansiosta pelkolistalle meinasi joutua autoilu. Jäljelle olisi jäänyt enää juna,kävely ja pyöräily,,

Tämä elämänpelkääjä nimittäin ei voi matkustaa enää kuin junalla ja omalla autolla jos pitää kauemmas lähteä. Pelkään lentämistä, ja joo olen kyllä lentänyt kotimaassa aiemmin ongelmitta, pelkään laivoja, pelkään ylipäänsä veden päällä matkustamista yhtään millään. Nykyään en voi mennä enää edes pilkille kun pelkään mennä jäälle. Nämä pelot liittyy siis vain liikkumiseen yms. muista peloista voin kertoa myöhemmin lisää.

Aiemmassa artikkelissani kirjoitin dieetistä, sehän meni niinku putkeen taas. Kävin aamulenkillä, söin porkkanoita ja tuorekurkkua kun tulin kotiin ja seuraavat päivän tein vatsakipujen kanssa kuolemaa. Muistin siis miksi superdieetti simple viimeksi kariutui, sen lisäksi että rahkan haju alkoi oksettaa, sain vatsakrampit kasviksista, varsinkin raakoina.

Ihanaa olla läski, pullaa ja karkkia kestää kyllä syödä, nam!

Olen sitten panostanut energiani Oriflame hommaan ja eka tilaus tehty, jännää <3 on kyllä edelleen ihania tuotteita ja näitä voi hyvällä omalla tunnolla ostaa kun on kulutustavaraa. Meillä perheessä on tuota kuivaihoisuutta ja hiusongelmia yms. niin mahtista päästä testaamaan niitäkin tuotteita.

Keliakia eskarilaisella pyörittää myös elämää ja pakko kertoa teillekkin kuinka hyvä mieli tuli eilen kun ostettiin uutuus tuotetta prismasta. Moilasen gluten free valkosipulipatonki, aivan mielettömän ihana tuoksu, helppo paistaa omassa pussissaan uunissa ja tytöltä täys kymppi. Se siis vinkkinä muille keliaakikoille :)

Aurinkoista Vappua  ja valitettavan kylmää sellaista kaikille, ainakin täällä pohjosessa on täys talvi, no okei on täällä +6 astetta, mutta lunta riittää.